Zimerman saa kaiken laulamaan

KONSERTTI
Puolalaispianisti lumosi loisteliaisuudellaan ja runollisuudellaan

Pianisti Krystian Zimermanin konsertti Finlandia-talossa. – Mozart, Ravel, Chopin.

Hurmaantunut yleisö taputti ylimääräisten toivossa puolalaispianisti Krystian Zimermanin aina uudelleen esiin konsertin päätyttyä. Turhaan.
Konsertin viimeisenä teoksena oli suureen surumarssiin huipentuva Frédéric Chopinin b-molli-sonaatti. Lopullisuuden tunne oli esityksen päätyttyä niin voimakas, että oli vaikea kuvitella, mikä nokturni, valssi tai masurkka olisi voinut olla tunnelmaan sopiva ylimääräinen sonaatin aavemaisen, lyhyen myrskyfinaalin jälkeen.

Zimerman rakensi konsertistaan harvinaisen eheän ja laajakaarisen kokonaisuuden. Hänen ehdottomuuttaan kuvaa, että alkupuolella hän soitti suoraan Chopinin f-molli-balladin Maurice Ravelin Valses nobles et sentimentales -teoksen jatkoksi.
Ravelin valssien päätyttyä Zimerman ei noussut ylös flyygelituoliltaan, eikä antanut yleisölle minkäänlaisia mahdollisuuksia aplodeihin. Chopin musiikki sulautui Raveliin, missä ei itse asiassa ollut ristiriitaa. Niin selvästi Chopinin henki vaikuttaa Ravelin teoksessa ja täyttää sen runollisella loistolla ja lennokkuudella.

Tietyssä mielessä konsertin kaksi ensimmäistä teosta, W.A. Mozartin C-duuri-pianosonaatti KV 330 ja Ravelin valssit olivat johdantoa Chopinin musiikin maailmaan, toinen ajalta ennen Chopinia ja toinen ajalta hänen jälkeensä.
Avausnumeronsa, Mozartin sonaatin, Zimerman soitti helmeilevän kevyesti ja kirkkaasti. Hän käytti sangen paljon pedaalia, mutta ei antanut sen johtaa romanttiseen legato-tyyliin.
Zimermanin kosketuksen laulava herkkyys teki hitaasta osasta hyvin kauniin. Näennäisen yksinkertaisuuden alta alkoi paljastua romantiikkaa enteilevää tunteen syvyyttä, jota raottui myös ensiosan klassisen hilpeyden keskeltä.
Laulavaa ja helmeilevää, spontaania, luonnollista ja joskus improvisatorisen tuntuista – nämä Zimermanin Mozart-soiton ominaisuudet kuuluvat myös Chopinin musiikkiin.
Ravelin ylevissä ja tunteellisissa valsseissa Zimerman tarkasteli Chopinin maailmaa reptrospektiivisesti, jos kohta teoksen keinuva prisma heijastelee valssin koko maailmaa. Carl Maria von Weberin, Franz Schubertin ja Johann Strauss vanhemman ja nuoremman valssiunelmien kaiut soivat siinä, ja mukana on myös viihteellinen ripaus Franz Léharin valssien mondeeneja parfyymeja.
Briljeeraamaan Zimerman ei pyrkinyt Ravelin valsseissa, vaan piti tunnelman hienostuneen hillittynä muutamia lennokkaita ja suurieleisiä räiskähdyksiä lukuun ottamatta. Vaikutti siltä, että Zimerman keskittyi ennen kaikkea Ravelin valssien harvinaisen hienostuneen, voimakkaasti dissonoivan harmoniikan tutkimiseen ja värittämiseen.
Eleganssi yhdistyi Zimermanin valssihurmiossa harvinaiseen herkkyyteen.

Chopinin f-molli-balladi kasvoi alun unelmoivasta laulusta sointien ja harmonisten värien orkestraaliseen rikkauteen ja lopun myrskyisästi riehuvaan nousuun. Zimermanin käsissä balladi lauloi itse asiassa koko ajan, sillä hänellä on loistava kyky saada kaikki elementit laulamaan.
Improvisatorinen, spontaani ote syntyi hienovaraisesta rubato-aaltoilusta. Samalla syntyi se vaikutelma, että jostakin syvältä nousevat tunteet veivät musiikkia dynaamisesti kohisten eteenpäin.
Chopinin neljästä masurkasta Zimerman teki pieniä tanssahtelevia sävelrunoja, joissa jokaisessa kiteytyi tietty runollinen tunne. Masurkkojen rakastettavan maailman jälkeen b-molli-sonaatissa puhkesi loistelias tumman intohimon myrsky ja dramaattinen kuolemantanssi.
Romanttinen tunteiden rajuilma laantui surumarssiin. Se soi ensin juhlavan herooisena kulkueena, kunnes triounelman jälkeen sankaruus katosi ja jäljelle jäi vain hiljainen, etäisyyteen katoava suru.

Hannu-Ilari Lampila
Helsingin Sanomat
hs.kulttuuri@sanoma.fi