Sibeliuksen tunnetut ja oudot laulut

KUHMON KAMARIMUSIIKKI 17.–31.7.
Seppo Kimanen paljastaa, mitä Sibeliusta laulajat suosivat ja mikä ei kelpaa kenellekään

KUHMO. Tänään se päättyy. Mezzosopraano Tiina Penttinen laulaa valikoiman Jean Sibeliuksen yli sadasta laulusta, ja yksi Kuhmon kamarimusiikin kesän teemoista pannaan pakettiin.
Taiteellinen johtaja Seppo Kimanen laittoi ohjelmaan kuutisenkymmentä Sibeliuksen laulua eli yli puolet säveltäjän yksinlaulutuotannosta. Osa lauluista esitettiin kolmeenkin kertaan, mutta kymmeniä jäi myös laulamatta.

"Kaikki halusivat laulaa samaa kymmentä tai viittätoista suosituinta laulua", Kimanen kärjistää.
"Sain osan laulajista suostuteltua opettelemaan heille uusiakin lauluja, mutta eräät laulut eivät kelvanneet kenellekään."
Silti kuulijapalaute on ollut kiittävää, koska tavalliselle konserttikävijälle useat laulut ovat soineet nyt ensimmäistä kertaa ja paljastaneet arvonsa.
"Samoin jotkut laulajat ovat kiitelleet, että pakotin heidät opettelemaan uutta", Kimanen kertoo.
Katsotaanpa Sibeliuksen kahdeksasta yksinlauluopuksesta, mitä lauluja Kuhmossa laulettiin ja mitä ei.

Opukseen "numero 1" Sibelius kokosi keski-iällä joululaulunsa, vaikka julkaistuja opuksia oli jo kymmenittäin. Joululauluja ei kesäkuumilla laulettu.
"Kronologisesti varhaisin lauluopus 13 vuodelta 1892 tulikin sitten laulettua ensin Jorma Hynnisen ja melkein kokonaan myös Anne Sofie von Otterin voimin", Kimanen toteaa. "Myös eri vuosilta yhteen kerättyyn opukseen 17 oli helppo saada laulajia."
Hittejä näissä varhaisopuksissa riittää Se'n har jag ej frågat mera -laulusta Illalle-klassikkoon. Ymmärrettävästi laulajat suosivat myös dramaattisia kertovia lauluja, kuten Under strandens granar.
Opukset 36 ja 37 ovat täynnä vuosisadan vaihteen hittejä Svarta rosorista lähtien.
"Kaikkihan niitä halusivat laulaa. Monet annettiin Kirsi Tiihoselle ja hän joutui viime hetkellä peruuttamaan. Svarta rosor jää nyt kuulematta", Kimanen pahoittelee.

Huikeimmat laulut löytyvät opuksen 38 alusta vuosilta 1903–1904. Panteistiset loitsut På verandan vid havet ja Höstkväll edustavat moderneinta Sibeliusta, mutta Kimasta kohtasi epäonni. Otter jätti luvatusta ohjelmastaan pois vakavimmat laulut, kuten På verandan vid havet.
"Ja Höstkväll peruuntui Tiihosen poisjäännin myötä", Kimanen pahoittelee.
Loppu opuksesta 38 on heikompaa tasoa. Kiva I natten toki kuultiin Topi Lehtipuun konsertissa, mutta en kaipaa Harpolekaren och hans son ja Jag vill jag vore i Indialand -lauluja.
"Eipä niitä kukaan halunnutkaan laulaa."
Kronologisesti tähän väliin kuuluu opuksen 35 kaksi dramaattista laulua, eli Jubal ja dekadentisti eroottinen Teodora vuodelta 1908.
"En saanut Jubaliin laulajaa, mutta onneksi Hynninen teki Teodoran. Nämä kertovat laulut vaativat hänen kaltaistaan kypsää taiteilijaa."

Kokeellisten laulujen jälkeen Sibelius siirtyi opuksessa 50 perinteisempään liediin ja saksankieleen vuonna 1909. Oma huippuhetkeni oli, kun Otter lauloi ajan pysäyttävän laulun Die Stille Stadt.
Entä ekspressionistinen ja epätasainen opus 57 Ernst Josephsonin runoihin?
"Seitsemästä laulusta vain kaksi oli ohjelmassa ja niistäkin vaikuttava Jag är ett träd jäi pois Tiihosen peruutuksen vuoksi. Mutta suosittu Hertig Magnus kuultiin Otterin konsertissa."
Harvoin kuulee opusta 61 kesältä 1910. Kahdeksan laulun tunnelmat vaihtelevat impressionismista nostalgiseen kansallisromantiikkaan.
"Onneksi Otter lauloi Långsamt som kvällskynin ja Tommi Hakala hauskan Romeon. När jag drömmer kuultiin pariinkin kertaan", Kimanen muistelee.
Hajanainen opus 72 sisältää lauluja kolmella kielellä ja monella tyylillä lähinnä vuosilta 1914–1915. Upea Kaiutar kuultiin kahdesti, monia muita ei lainkaan.
"Kaiutar sopii nais- ja mieslaulajille, joten se on suosiossa. Riikka Rantasen konsertissa kuultiin myös esimerkiksi Hundra vägar, joka vertautuu näihin vanhempiin Runeberg-lauluihin", Kimanen sanoo.

Sibeliuksen suosikin Ida Ekmanin ääni alkoi rapistua 1910-luvulla. Sibelius täyttikin vuosina 1916–1917 opukset 86 ja 88 viehättävillä miniatyyreillä.
"Näillä pienille lauluille löytyi kivasti ottajia", Kimanen hykertelee. Opuksen 88 kukkaislauluja kuullaan tänäänkin Tiina Penttisen konsertissa.
Viimeinen lauluopus 90 vuosilta 1917–1918 kärsi, kun Otter jätti loistonumeron Norden viime hetkellä pois.
"Onneksi hän lauloi opuksesta tuon Hennes budskapin ja sitäkin myöhäisemmän, opusnumeroimattoman Narciss-laulun."

Sibelius teki 1920-luvulta lähtien vain yksittäisiä lauluja esimerkiksi vapaamuurareille. Ne jäivät Kuhmossa väliin, samoin osa opusnumeroimattomista ja näyttämömusiikista irrotetuista lauluista.
"Mutta Tiihosen paikkaaja Essi Luttinen toi viime hetkellä oivia lisiä, kuten orkesterilaulu Arioson pianosäestyksisen version", Kimanen kiittää.

Teeman läpikäyminen taitaa myös antaa kuvan siitä, minkälaista palapeliä Seppo Kimasen ohjelmasuunnittelu on näiden 35 vuoden aikana ollut?
"Laajat teemat olivat joskus tällaisia. Pyysin laulajilta ensin heidän omat ehdotuksensa ja lähdin karsimaan päällekkäisyyksiä ja ehdottamaan lisäyksiä. Toinen tai kolmas laulajan ehdotuslista yleensä sitten kelpasi. Annoin herkille laulajille enemmän vapauksia kuin instrumentalisteille, päällekkäisyyksien uhallakin", Kimanen kertoo.
Kiihkein sibeliaani voisi ehdottaa, että laulamatta jääneistä noin 50 teoksesta riittäisi yhtä laaja Sibelius-teema ensi vuodelle.
"Mutta se on sitten seuraajani Vladimir Mendelssohnin päätettävissä", Suomen Lontoon-instituutin johtoon kolmeksi vuodeksi lähtevä Kimanen naurahtaa.

VESA SIRÉN / Helsingin Sanomat