Mestarit lavalla

KONSERTTI

Tapiola Sinfonietta Tapiola-salissa. – Musorgski, Brahms. Matti Salminen, basso. Joht. Paavo Berglund.

Jos ei sanapari mestarit lavalla olisi kärsinyt Suomessa jonkinlaisesta inflaatiosta, sopisi muotoilua tässä käyttää. Illan solistina oli Matti Salminen ja Tapiola Sinfoniettaa johti Paavo Berglund.
Brahmsin sinfonioiden joukossa D-duuri sinfoniaa nro 2 pidetään yleensä jonkinlaisena villivarsana, jonka sopii antaa vähän riehaantuakin. Paavo Berglundin lähtökohtana tuntuvat sen sijaan olevan beethoveniaaniset sinfonisen ykseyden ihanteet.
Ensiosan teemat Tapiola Sinfonietta esitteli vallan pidättyväisen hauraassa valaistuksessa. Näillä keinoin Berglund sitten saakin rakennettua kehittelyjakson loppupuolelle aivan poikkeuksellisen painokkaan huipennuksen.
Hauskalta kuulosti myös avausosassa toistuva alttoviulujen pitkähkö synkooppiketju. Berglund nostatti aiheen esille sointikuvasta ja tuloksena oli hupaisan surrealistista koneromantiikkaa keskellä wieniläisen klassista maisemaa.
Harvoinpa kolmas osakaan Allegretto grazioso kuullaan näin epäscherzomaisen verkkaisesti muotoiltuna. Vaan tähtäyspisteenä oli tietenkin finaali, Allegro con spirito. Con spirito eli henkevästi ja sielukkaasti sinfonia täydentyikin erottamattomien osiensa yhteydeksi.
Kalevi Aho on säveltäjä, ja niinpä hän myös Modest Musorgskin laulusarjan Kuoleman lauluja ja tansseja orkestroijana on ottanut tarvitsemiansa vapauksia. Psykologisoivalla otteella Aho on ottanut lähtökohdakseen Arseni Golenishtshev-Kutuzovin dramaattiset, ellei peräti melodramaattiset runot. Epäilemättä Ahon värikäs sointimaalailu tuokin teokseen tiettyä lisäarvoa.
Matti Salmisen titaanista hahmoa ei oikein osaa pitää hauraana keijukaisena. Mutta jollain taikakeinolla Salminen toteuttaa täysin uskottavasti sarjan ensiosassa riutuvaa lastaan tuudittelevan äidin ja tällä kohden lohdullisessa hahmossa kuiskuttelevan kuoleman dialogin.
Serenadin kuolema-hahmo taas on viettelijä, joka aikoo saada neitokaisen omakseen. "Olet minun", Salminen vakuuttaa, ja kaikki uskovat.
Trepak-laulussa kuolema on groteski juopporenttu lallattelija, sarjan päätösosassa taas maailman kaikkien sotajoukkojen ylivoimainen päällikkö.
Moiset runoilijan luomat alleviivatut ja liioitellutkin roolihenkilöt epäilemättä houkuttelevat laulajaakin kohti alleviivaavia ja liioiteltuja tulkintoja.
Matti Salminen ei antaudu helppohintaisille houkutuksille. Kaikki mitä hän tekee on, niin no, Totta.

Lauri Otonkoski

Helsingin Sanomat
hs.kulttuuri@sanoma.fi