Sanaton viestintä on valttia orkesteria johdettaessa

SIBELIUSKAPELLIMESTARIKILPAILU 11.–15. 9.
Japanilaiskilpailija oli ammattimies, venäläinen kuopus räiskyi

Sibelius-kapellimestarikilpailun tuomariston puheenjohtaja Esa-Pekka Salonen sanoi TV1:n kulttuuriuutisissa, että tuomaristo etsii kapellimestareita, jotka osaavat kommunikoida orkesterin kanssa.
Kommunikaatio tarkoittaa yleensä puhetta. Orkesterinjohtamiseen pätee kuitenkin sääntö, että mitä vähemmän puhuu ja selittää, sitä parempi. Sanaton viestintä on valttia.

Joku kilpailijoista saattoi menettää mahdollisuutensa puhumalla liikaa – tai puhumalla vääristä asioista yrittäessään mahdollisesti tehdä vaikutuksen tuomaristoon.
Samoin kaikki sählärit ja hermoilijat putosivat jatkosta. Hermostuessaan kapellimestari alkoi usein puhua liikaa ja liian nopeasti.
Jotkut kilpailijat saavuttivat orkesterin luottamuksen jo astuessaan sen eteen. Jos orkesteri tuntee olonsa varmaksi ja turvalliseksi kapellimestarin seurassa, se edistää yksimielisyyden saavuttamista edellyttäen, että kapellimestari hallitsee ammattinsa ja ilmaisee näkemyksensä hiotulla lyönti- ja eletekniikalla.

Minimaalisen vähän puhetta tarvitsi Jan Söderblom ensimmäisenä alkueräpäivänä. Eikä hän tarvinnut juuri korjauksiakaan vaan luotsasi teokset varmoin ottein alusta loppuun. Jani Telaranta oli puheliaampi, mutta hänkin sanoi vain sen, mikä oli välttämätöntä korjauksen aikaansaamiseksi.
Sangen kova puhumaan oli sen sijaan kreikkalainen Andreas Tselikas, mutta hänen ajatuksensa olivat hyvin kiinnostavia, ja niillä oli positiivinen vaikutus orkesteriin.
Toisen alkueräkierroksen avoimia kysymyksiä on, oliko tuomaristo tehnyt oikeat ratkaisut. Rajanveto on aina vaikeaa kilpailussa.

Toisen kilpailupäivän aloitti japanilainen Shuntaro Sato, joka teki ensimmäisten viiden kilpailijan joukossa ehdottomasti varmimman vaikutuksen Igor Stravinskyn Petruškassa ja Uljas Pulkkiksen Trialissa.
Hyvin varma Sato oli myös Gustav Mahlerin Vaeltavan kisällin lauluissa, mutta hän unohti näyttää sisääntuloja baritonisolistille Ville Rusaselle, joka olisi kaivannut kapellimestarin tukea. Orkesteri oli Satolle tärkeämpi kuin laulusolisti.
Sato on niin taitava ammattimies ettei itse asiassa vaikuta lainkaan kapellimestarikilpailun osanottajalta. Pikemminkin yleisöstä on tuntunut siltä, että hänen vuorollaan seurataan HKO:n tai RSO:n konsertin harjoituksia.

Ilman tahtipuikkoa johtava Sato huitoo joskus miten huvittaa tai jättää huitomatta. Pulssin hän pitää silti otteessaan ja osaa myös tarpeen vaatiessa lyödä hyvin selvästi. Joskus hän innostuu pomppimaan ja tanssimaan – minkä Jorma Panula on kieltänyt kapellimestareilta.
Sato on voimakas persoonallisuus, jolla on vahvat näkemykset teoksen kokonaisuudesta ja yksityiskohdista, ja hän osaa myös selvittää vaatimuksensa sanoin tai erilaisin elein ja äännähdyksin tuhlaamatta siihen liikaa aikaa. Hän vaikuttaa totiselta ja hieman sulkeutuneelta, mutta ulkonäkö voi pettää.
Venäläinen Stanislav Kotšanovski (s. 1980) on kilpailun kuopus. Hänen hymyilevässä olemuksessaan on luontaista auktoriteettia. Petruškan markkinahumu räiskyi aitovenäläisen värikkäästi ja riemukkaasti, ja tarkka ja nopea lyönti piti kulun jäntevänä teoksen äkillisissä vaihteluissa.
Kotšanovskin lyöntiä oli helppo seurata Pulkkiksen teoksen jatkuvissa tahtilajinvaihdoksissa, mutta teoksen kaikista tempovaihdoksista hän ei ilmeisesti piitannut, mistä hän sai tuomaristolta varmaan miinuksen.

Kotšanovski on myös kuoronjohtaja, ja ilmankos hän osasi pitää parhaiten huolta lauluäänestä Vaeltavan kisällin lauluissa. Hänellä on luontainen taito saada orkesteri soimaan vuolaasti ja vapaasti, mikä on osa hänen suurta lahjakkuuttaan.
Argentiinalaisen Paloma Noguésin käsissä orkesterit soivat hieman jännittyneesti, mikä saattoi johtua hänen johtamistekniikkansa hienoisesta vapautumattomuudesta ja kulmikkuudesta.
Ensimmäisenä alkueräpäivänä tarkka ja nopea Nogués harjoitti oikeita kohtia ja sai aikaan orkesterin soitossa ja soinnissa selvää parannusta. Kun Salonen kehotti häntä toisena päivänä laittamaan Petruškan toimimaan, hän hermostui ja juuttui sivuasioihin.

Yhdysvaltalainen Kazem Abdullah on ehkä kilpailun nopein ja energisin kapellimestari. Petruška sähköistyi upeasti. Abdullah ei kuitenkaan päässyt Pulkkiksen teoksessa alkua pitemmälle ja vaikutti hieman neuvottomalta ja hermostuneelta. Epävarma hän oli myös Mahlerin lauluissa.
Jukka Iisakkila saa orkesterin soimaan isosti ja vapaasti, ja hänen selkeä johtamistekniikkansa herättää luottamusta. Yllättäviä vaikeuksia Iisakkilalla oli kuitenkin Petruškan vaskirytmien hienosäädössä. Hän sai ne Salosen kehotuksesta paikalleen mutta tuskin niin nopeasti ja varmasti kuin tuomaristo toivoi.

HANNU-ILARI LAMPILA
HS