Opus X:n kasvutarina

KONSERTTI

Opus X:n 10-vuotiskonsertti Helsingin Vanhassa kirkossa. Solisteina Petra Aminoff, traverso, ja Miklós Spányi, cembalo. – Vivaldi, Purcell, van Wichel, Schmelzer, Muffat, C. Ph. E. Bach.

"Mikä hevon Opus X?"
Tällaisen herkänkauniin otsikon oli 10-vuotisjuhliaan viettäneen yhtyeen taiteellinen johtaja Petri Tapio Mattson paiskannut ohjelmalehtiseen.
Yleensä tällaisissa tilanteissa on tapana pohdiskella juhlavasti mennyttä ja tulevaa, mutta vanhaa musiikkia periodisoittimin soittavassa Opus X:ssä pohditaan vielä kymmenen vuoden jälkeen, keitä tässä oikeastaan ollaan. Tai ajatellaan, että yleisö pohtii.
Kysymys omasta minästä tuntui illan alussa ulottuvan myös soittoon, mutta konsertin kuluessa yhtye kypsyi omaksi persoonakseen.
Georg Muffatin mainion e-molli-sonaatin kohdalla alkoi soitosta löytyä aiempaa enemmän sävyjä, terävyyttä, tarkkuutta ja ennen kaikkea rohkeutta.
Konsertin päättänyt C. Ph. E. Bachin a-molli-konsertto oli illan ehdoton huippu. Jos Opus X väläytteli jo Petra Aminoffin taustalla konsertonsäestystaitojaan, niin unkarilaiscembalisti Miklós Spányin kanssa ominaisuus puhkesi täyteen kukkaansa.
Yhtye myötäili erinomaisesti Spányin moninaisia aivoituksia. Tuloksena oli vapautunut ja puhutteleva dialogi, jonka aikana liikuttiin pippurisesta argumentoinnista aina meditatiiviseen olemassaolon pohdiskeluun. Kahden tasavertaisen, persoonallisen väittelijän ansiosta jännite säilyi hyvin loppuun asti.
Vielä ei Opus X ole silti valmis. Vielä riittää kypsyteltävää ja linjan terävöittämistä. Tästä on kuitenkin erinomaisen hyvä jatkaa. Tuskin 20-vuotiskonsertissa tarvitsee enää käyttää samaa otsikkoa.

Mari Koppinen

Helsingin Sanomat
hs.kulttuuri@sanoma.fi