Bach ja sukulaissielut

VANTAAN BAROKKI / KONSERTTI
Trio Bertali tutkii outoja barokkisäveltäjiä

Trio Bertali Tikkurilan Jokisalissa. Mi Yi, viulu, Gert von Bülow, sello, Glen Wilson, cembalo. – Bach, Biber, Schmelzer

Barokin kahdelta vuosisadalta putkahtaa aina silloin tällöin esiin tuiki tuntemattomia säveltäjiä, joiden musiikkia jotkut muusikot alkavat tehdä innokkaasti tunnetuksi.
Trio Bertali on ottanut nimensä Antonio Bertalilta (1605–69), joka toi italialaisen viulutyylin Saksaan, sävelsi viulumusiikkia ja oopperoita ja toimi hovikapellimestarina Saksassa ja Wienissä.
Bertalista oli konsertissa tosin muistuttamassa trion nimen lisäksi vain hänen oppilaansa Johann Heinrich Schmelzer, saksalaisen viulukoulun perustaja.
Konsertin ääripilareina oli kaksi Johann Sebastian Bachin teosta, C-duuri-concerto ja e-molli-sonaatti viululle ja continuolle. Väliin mahtuivat myös Bach-suvun kahden muun jäsenen hengentuotteet.
Selvää on, että Johann Sebastian jättää sukunsa muut jäsenet varjoonsa suuruudellaan ja syvyydellään, mielikuvituksensa lennolla, melodioidensa ilmaisuvoimalla ja rytmiensä mahtavalla energialla.
Oli joka tapauksessa erittäin mielenkiintoista tutustua Bachin neljännen muusikkopojan Johann Christoph Friedrichin D-duuri-sellosonaattiin. Taitava ja kekseliäs poika oli tämäkin, ja Gert von Bülowin viisikielisen sellon myhäilevästä esityksestä saattoi kuulla, että poika eli onnellista elämää Schauburg-Lippen valistuneessa hovissa Bückeburgissa.

Konsertin vaikuttavin teos oli 1600-luvulla eläneen itävaltalaisen Heinrich Ignaz Franz von Biberin mystinen ja huikeasti pyrähtelevä e-molli-viulusonaatti.
Kiinalainen viulisti Mi Yi on aikamme barokkiviulun soittajista yksi kaikkein taiturillisimmista ja persoonallisimmista. Hän on huippunopea ja äärimmäisen tarkka ja henkii intuitiivista herkkyyttä.
Trio Bertalin kaikki kolme jäsentä ovat hyvin erilaisia persoonallisuuksia, jotka kuitenkin ymmärtävät ilmeisen hyvin toisiaan.
Glen Wilson kuuluu cembalon mestareihin. Isokokoinen yhdysvaltalainen on rauhallisen pintansa alla hämmästyttävän aikaansaava muusikko. Hän on soittanut melkein kaikissa aikamme tärkeissä barokkiorkestereissa.
Wilson on kysytty duopartneri, hän on perustanut yhtyeitä, levyttänyt ja jopa ohjannut, lavastanut ja tietysti myös johtanut Claudio Monteverdin oopperan Il ritorno d'Ulisse in Patria.
Cembalokudoksen Wilson hahmottaa yhtä aikaa vakaan rauhallisesti ja joustavan nopeasti, koskettimistoa kuin hyväillen. Hän piirtää sointupohjan liikkeet erittäin selkeästi ja tekee samalla cembalon äänestä puhuvan, graafista linjaa ja hopeista kohinaa vaihdellen.
Rytmit elävät ilmeikkäästi kaikkein kevyimmilläänkin ja tiivistyvät nopeissa osissa iloiseksi moottoriksi.

Hannu-Ilari Lampila
Helsingin Sanomat
hs.kulttuuri@sanoma.fi