Hyvät ainekset, mutta laimea oopperasoppa

OOPPERA
Undertow ei ole Kats-Cherninin parhaita teoksia

Elena Kats-Cherninin Undertow Kansallisoopperan Alminsalissa. Suunnittelu ja ohjaus Juha Vanhakartano, musiikinjohto Timothy Sexton, teksti Andrea Rieniets, visualisointi Victoria Lamb, valaistus Vanhakartano ja Tim Chalmers, lavastus ja puvut Lisa Warner. Rooleissa mm. Matthew Crosby, Ben Rogan, Benjamin Rashaad ja Kelly Alexander.

Pirteä ja monityylinen säveltäjä Elena Kats-Chernin ei ole parhaimmillaan Kansallisoopperan osittain tilaamassa Undertow-kamarioopperassa.
Musiikissa on jälleen kabaree-meininkiä ja Kurt Weill -häivähdyksiä, mutta ilman Weillin purevuutta.
Kats-Chernin ammentaa avoimesti populaarimusiikista jazzista tangoon, mutta tämä Pohjavirta ei hyödynnä aineksia yhtä valloittavasti kuin hänen jo laajaksi paisuneen tuotantonsa parhaimmisto.

Kansallisbaletissa aikanaan tanssinut Juha Vanhakartano on teoksen suunnittelija ja ohjaaja.
Australiaan muuttanut taiteilija on huomannut, kuinka suurten etäisyyksien Australiassakin ihmiset haluavat määrittää yksityisyytensä rajoja vaikkapa suuria tontteja rajaavilla aaltopeltiaidoilla.
Vanhakartano tiivistää tämän ilmiön uimarannalle, jossa muiden muassa hääpari, hysteerinen neiti X, saksalainen turistipariskunta ja koalaksi pukeutunut eläinsuojelija astuvat toistensa reviireille ja miettivät yksityisyytensä rajoja ja mahdollisuuksia.

Hengenpelastajat (Matthew Crosby ja Ben Rogan) seuraavat tapahtumia pulisten paksulla aussiaksentilla ja möristen välillä kuin aboriginaalien didjeridoo-soitin. Absurdi dialogi muistuttaa hetkittäin kevytversiota Samuel Beckettin Huomenna hän tulee -näytelmästä.
Andrea Rienietsin tekstiä ei kutsuta ohjelmalehtisessä libretoksi, eikä se sellainen ehkä olekaan. Kuullaan äänteitä, vuoropuhelua, lauluriimejä ja yksi oikea tenoriaariakin.
Rieniets tuntenee oopperamaailmassa hyvin yleiset tenorivitsit, sillä tenoriaaria alkaa sanoilla: "I am an idiot".
Juoni on löyhä. Kun kirjava henkilökaarti on aikansa touhunnut rannalla, näyttämön lattiasta puhkeaa esiin haineviä ja verenpunainen väri valtaa tilan. Neuroottinen neiti X (Kelly Alexander) saa hysteriakohtauksen ja tanssii pelkonsa pois.
Tähän kaikkeen liittynee lapsinäyttelijä, joka on yrittänyt saada turhaan yhteyttä aikuisiin melkein koko teoksen ajan. Entinen hysteerikko saa lopulta yhteyden lapseen – ehkä myös sisäiseen lapseensa.

Kapellimestari Timothy Sexton muistutti liikennepoliisia ja sai muun muassa Susanne Kujalan haitarin sävyttämän ensemblen soittamaan teoksen säntillisesti.
Adelaidesta tulleet australialaiset nuoret laulajat olivat kelvollista keskitasoa. Idioottiaarian laulaneen Benjamin Rasheedin lyyrisen kevyttä ääntä kuunteli ihan mielikseen.

Tanssillisuuden, oopperan ja videotallenteiden yhdistely oli parhaimmillaan kekseliästä.
Mutta absurdi ei ehkä ollut riittävän absurdia, hauska riittävän hauskaa tai koskettava kovin koskettavaa.
Ainekset kuitenkin riittivät 65 minuutin mittaan. Koettiin kenties yhdentekevä, mutta ei ollenkaan tylsin mahdollinen oopperailta.

Vesa Sirén
Helsingin Sanomat
hs.kulttuuri@sanoma.fi