Tarkovskin viimeinen elokuva on vertaus uhrista ja ihmeestä

Andrei Tarkovski (1932–1986) oli vakavasti sairas tehdessään viimeistä elokuvaansa. Uhria ei siksi voi olla katselematta venäläisohjaajan testamenttina. Tarkovski kuoli Pariisissa syöpään pian elokuvan valmistuttua.
Gotlannissa Ruotsissa kuvattu Uhri kertoo ihmiskunnan tuhosta, lähimmäisenrakkaudesta, uhrautumisesta ja ihmeestä.
Elokuvan alussa vietetään entisen näyttelijän syntymäpäiväjuhlia eristyneessä talossa syrjäisellä saarella. Kuuluu outo ääni, lasit helisevät. Televisiosta seurue näkee, että ydinsota on syttynyt.
Näyttelijä päättää uhrautua muiden puolesta. Hän lupaa luopua kaikesta itselleen rakkaasta, jos vain Jumala pelastaa maailman.

Seuraa unenomainen matka yöhön, hiljaisuuteen ja pois kaikesta tutusta ja turvallisesta.
"Minua kiinnostaa se, joka on valmis uhraamaan sekä asemansa että nimensä riippumatta siitä, annetaanko tämä uhri eettisten periaatteiden, lähimmäisen auttamisen tai oman pelastuksen nimissä", Tarkovski totesi Uhrin lähtökohdista kirjassaan Vangittu aika.
Erland Josephson näytteli Uhrin pääosaa, miestä, joka luopuu maailmasta pelastaakseen sen.
Tarkovski ja Uhri jättivät Josephsoniin niin syvät jäljet, että hän palasi kokemuksiinsa näytelmässä Yksi yö ruotsalaista kesää. Siinä venäläinen ohjaajanero ja ruotsalaiset elokuvantekijät kohtaavat yöttömässä yössä.
Josephsonin näytelmä esitettiin keväällä 2004 Turun kaupunginteatterissa Jouko Turkan ohjaamana.

Niin kuin muissakin Tarkovskin elokuvissa Uhrin kuvien runollisuus ja tunnelman mystisyys voivat eksyttää katsojan loputtomiin tulkintoihin. Entä onko maailmanloppu konkreettinen, henkinen vai hengellinen?
Tarkovski itse tuhahti elokuville, joissa "kaikki tehdään varta vasten käsittämättömäksi eikä ohjaaja itsekään tiedä mistä on kyse".
"Uhrin vertauskuvallinen muoto vastaa sen tapahtumia eikä vaadi lisäselityksiä", ohjaaja totesi.

KATI SINISALO / Helsingin Sanomat
kati.sinisalo@sanoma.fi