Kuolema ilman kirkastusta

KONSERTTI / TAMMISAAREN KESÄKONSERTIT
Äärimmäisen erilaisia teoksia Tammisaaressa

Suomalainen kamariorkesteri joht. Jukka-Pekka Saraste, solisteina Päivi Nisula ja Juha Uusitalo, laulu, Tammisaaren kirkossa perjantaina. – R. Strauss, Dvořák, Šostakovitš.

tammisaari. Ajattele kuolemaa, hyvä lukija.
Ajattele kuolemaa, jos haluat uskoa säveltäjä Dmitri Šostakovitšia (1906–1975). Hänen mielestään ihmiset tekisivät vähemmän tyhmyyksiä, jos ryhtyisivät aikaisemmin ajattelemaan aikansa rajallisuutta.
Muistutukseksi hän sävelsi sinfonian nro 14, jota voisi kutsua myös orkesterilaulujen sinfoniseksi sarjaksi. Laulujen sanoiksi hän valitsi 11 kuolemaa käsittelevää runoa, Apollinairesta Rilkeen.
Tämä oli järkytys Neuvostoliiton kulttuurivirkailijoille, jotka yhä 1960-luvullakin halusivat musiikin olevan "optimistista". Kuoleman kaikkivaltiuden korostus oli järkytys myös uskovaisille toisinajattelijoille, kuten kirjailija Aleksandr Solženitsynille.
Ateistisäveltäjä oli kuitenkin armoton. Kuolema on suuri, hän muistuttaa vielä teoksen viimeisessä runossakin Rilken sanoin.

Teos on järkyttävä nykykuulijoillekin. Erityisesti kirkossa, jossa kuulee joskus lohdullisempaakin sanomaa.
Teos on myös palkitseva. Ainakin, jos se esitetään niin mestarillisesti kuin nyt. Suomalainen kamariorkesteri ja Jukka-Pekka Saraste olivat aivan parhaimmillaan sinfonian parissa.
Tämä yhden sukupolven suomalaismuusikkojen "all stars" – täydennettynä nykyisin myös nuoremmilla kyvyillä – sai sinfonian elämään asiaankuuluvan karuna, mutta myös läpikuultavana ja kamarimusiikillisena.
Kamarimusiikillista yhteispeliä harjoittivat myös jykevä-ääniset solistit, sopraano Päivi Nisula ja bassobaritoni Juha Uusitalo.
Nisulan yhteispeli esimerkiksi Risto Poutasen sellosoolon kanssa Itsemurhaaja-osassa jätti palan kurkkuun, ja Uusitalo saa fantastisen äänimateriaalinsa taipumaan yhä laajempaan sävykirjoon.
Kuinka Uusitalon hurjuus vaihtuikin hellyydeksi Oi Delvig -runon toisessa säkeistossä, jossa "kuolemattomuus on aina rohkeiden ja jalojen tekojen lopullinen osa".
Tämä on sinfonian ainoa toivonpilkahdus, joka sammuu heti seuraavassa Runoilijan kuolema -laulussa.

Venäjän ääntämystä solistit parantanevat vielä tästäkin. Ruostuneella lukiovenäjälläkin jotain pientä oli huomaavinaan.
Koska sinfonia on sävelletty kahdelle laulajalle, jousistolle ja lyömäsoittajille, puhaltajat päästettiin loistamaan Richard Straussin Serenadissa puhaltimille opus 7 sekä Antonin Dvořákin Serenadissa puhaltimille ja bassolle opus 44.
Eipä noista tosin paljoa jäänyt mieleen, sillä sinfonia oli niin vahva kokemus.
Ajattele kuolemaa, hyvä lukija. Avaa myös tänään radio, jos haluat tarkistaa kantasi näihin äärimmäisen erilaisiin teoksiin.

Vesa Sirén