Suomen päivystävä sopraano

TAMMISAAREN KESÄKONSERTIT 3.–7. 8.
Päivi Nisula sinkoilee Tammisaaresta Ouluun ja Aurajokeen

TAMMISAARI. Sopraano Päivi Nisulaa viedään näinä kuukausina lujaa.
Hän lauloi juuri Tammisaaressa Suomalaisen kamariorkesterin solistina kahta eri ohjelmaa. Tänään hän harjoittelee Turun Aurajoella Richard Wagnerin Lentävää hollantilaista muun muassa Matti Salmisen ja Juha Uusitalon kanssa. Ja syyskuussa on edessä myös Olli Kortekankaan uuden Messenius ja Lucia -oopperan kantaesitys Oulussa.
"Kiireiden puolesta siis ihan hirveä syksy. Mutta mitäs menin vaihtamaan mezzosopraanosta sopraanoksi. Sopraanot joutuvat tekemään työtä paljon enemmän. Oho. Nyt suututin kaikki mezzot", hän naurahtaa.

Aurajoella Nisula esiintyy 17. elokuuta alkaen, koska Turun Lentävä hollantilainen tehdään megalomaanisesti niin, että laulajat esiintyvät Sigyn- ja Suomen joutsen -aluksilla Aurajoessa ja orkesteri soittaa proomussa laivojen välissä.
"Kapellimestarin näkee vain monitorista ja jokaisella laulajalla on kaksi mikrofonia siltä varalta, että toinen menee rikki", Nisula sanoo.
Yleisö sijoitetaan Aurajoen rannalle ja sähköistä vahvistusta tarvitaan roimasti.
"Kyllä se toimii, jos ei sada. Mutta jos sataa, niin saa nähdä."

Kaiken ohella Nisula nostaa kuukausipalkkaa Kansallisoopperasta ja tekee puolikasta lehtoraattia Sibelius-Akatemiassa. Syksyyn mahtuukin Kansallisoopperan Umberto Giordanon Andrea Chenier-oopperan uusi produktio ja kevääseen Wagnerin Parsifalin paluu. Nisula nousi näyttelijänä uudelle tasolle juuri Parsifalin Kundryna.
"Se oli taivas. Harry Kupferin ohjaus näytti, mitä musiikkiteatterin tekemisen pitää olla ja mitä Kansallisoopperasta on joskus puuttunut. Oho. Nyt suututin Kansallisoopperan johdon", hän nauraa.
Hetimiten Nisula kehuu Kansallisoopperaa kovatasoiseksi ensembleksi.
"Pitää olla ylpeyttä siitä, että talossa on sellaisia laulajia kuin muun muassa Lilli Paasikivi, Juha Uusitalo, Ritva-Liisa Korhonen ja minä. Jätin aikoinaan Leipzigin-sopimuksen kirjoittamatta, kun haluan pysyä Suomessa ja meillä on näin hieno talo."

Onko Nisula nyt Suomen päivystävä sopraano? Hänet pyydettiin hätiin myös syksyksi 2006, kun Karita Mattila piti Mikko Heiniön Käärmeen hetki -oopperaa liian matalana äänelleen ja perui osallistumisensa.
"Siitä tulee kiinnostava kantaesitys. Libretto on upea ja musiikki ainakin tällaiselle entiselle mezzolle sopivaa laulettavaa."
Nisula vaihtoi fakkia korkeampaan vuosina 2001-2002. Töitä on riittänyt sen jälkeen entistäkin enemmän.
"En ole toki mikään Aida, vaan korkeahko naisääni. Esimerkiksi Wagnerin Tannhäuserissa olisin enemmänkin Venus kuin kirkasäänisempi Elisabeth", hän vertaa.
Äänilajin myötä myös hänen persoonallisuutensa muuttui.
"Mezzona piti olla fiksu ja laulaa niitä väliääniä. Nyt saa olla hönösti ja blondisti sopraano. Oho. Nyt suututin kaikki sopraanot", hän jatkaa.

Nisula ei pidä diivailusta, mutta tekee heti oopperadiivaparodian kuullessaan, että Juha Uusitalo sai Tammisaaressa sviitin ja hän itse vain pienen huoneen.
"Mitä, apua, en hyväksy! Kirjoita siihen, että sopraano suuttui kun ei saanut sviittiä!"
Pilasta tulee totta, kun Suomalaisen kamariorkesterin toiminnanjohtaja Risto Roto vetää puvun päälle, vie Nisulalle ruusun ja järjestää isomman huoneen.
"Taiteilijoita pitää ymmärtää", Roto huokaa.

Aina ei sopraanonkaan elämä ole ruusuista. Kaksi vuotta sitten Nisula koki äänellisen kriisin ja kääntyi kollegansa Uusitalon puoleen.
"Mentiin harjoitushuoneeseen ja näytin, että tilanne on tämä, mitäs nyt tehdään."
Uusitalo on saanut mainetta Orfeo-tekniikan lähetyssaarnaajana. Suomalaissyntyinen, mutta toki yleisemminkin tunnettuja lauluihanteita soveltava oppi jakaa laulupiirejä.
"Minua se auttoi. Pääsin eroon puskevasta äänentuotosta ja löysin uuden vapauden. Kaikki lähtee nyt musiikista ja tekstistä, ei teknisestä kikkailusta."

VESA SIRÉN / Helsingin Sanomat
vesa.siren@sanoma.fi