Sinfonioita uruilla

KONSERTTI / LAHDEN URKUVIIKKO
David Briggs todisti, että urut on orkesteri pienoiskoossa

David Briggs, urut, Lahden Ristinkirkossa. – Schubert, Tšaikovski.

LAHTI. Lahden urkuviikon tämänvuotinen teema "Sinfoniset urut" perustelee itse itsensä: urut on orkesteri pienoiskoossa.
Uruista löytyvät äänikertoina useimmat orkesterin soittimet, joten romantiikan orkesteriurkutyyli sinfonioineen, alkusoittoineen ja sävelrunoineen oli varsin luonteva seuraus soittimen luonteesta.
Kymmenien ranskalaissäveltäjien ohella myös eräät saksalaisnimet (Reger, Karg-Elert) liittyivät rintamaan. Englannissa ja Yhdysvalloissa rakennetut jättimäiset konsertti- ja tavaratalourut sekä lukemattomat orkesteriteosten urkusovitukset vahvistivat suuntausta.
Kun neobarokkinen uudistusliike saapui sodan jälkeen meille, romanttis-orkestraalinen ja sinfoninen urkukirjallisuus joutui pannaan.
Vähitellen sinfoninen urkumusiikki on löydetty uudestaan, samalla kun välillä vihatut romanttistyyliset urut ovat kokeneet arvonnousun.

Osa-ansio tästä lankeaa Lahden urkuviikoille, joilla urkumusiikki renessanssista moderniin on saanut kukkia ja joille ulkomaiset taitajat ovat tuoneet tuulahduksia vapaammista urkukulttuureista.
David Briggs, New Yorkissa asuva brittiurkuri, saapui Lahteen jo toistamiseen esittelemään Jean Langlais'lta omaksumaansa improvisaatio- ja orkesteriurkuperinnettä.
Kolme vuotta sitten Briggs soitti sovituksensa Gustav Mahlerin V sinfoniasta. Nyt vuorossa olivat Franz Schubertin VIII sinfonia, "Keskeneräinen", sekä Pjotr Tšaikovskin IV sinfonia Briggsin omina sovituksina.
Urakka oli melkoinen, sillä kompromissiurut eivät taivu orkesterimusiikin dynaamisten ja väritysmahdollisuuksien moninaisuuteen. Orkesterin maailman hienostunut eriytyvyys jäi enemmän haaveeksi kuin todellisuudeksi. Myös urkujen sävelulottuvuus asettaa omat rajoituksensa.
Mutta sovitus on aina sovitus: se pitää ottaa omana itsenään, joka ei voi pelkästään jäljitellä alkuperäisteosta. Parhaimmillaan se on uusi teosversio, mikäli sovituksessa on otettu huomioon urkujen omat mahdollisuudet.
Briggs ylsi uusluomissaan aidosti urkumais-orkestraalisiin tehoihin. Soittoa hallitsi orkesterimainen ote, jolla yllettiin vaikuttaviin nousuihin ja haltioittaviin huipennuksiin. Tosin pianissimotehoja kuultiin vähän, ja yksittäiset rekisteröinnit jäivät paikoin urkujen vuoksi etäälle ideaalista.
Schubertista syntyi vahva draama. Tšaikovski sai yllättävän inhimillisen sävyn. Yleisö oli otettu kokemastaan. Improvisaatio molempien sinfonioiden teemoista oli jännittävästi muotoiltu vapaa fantasia, jossa tutut aiheet asettuivat uuteen valoon ja luotiin kytkentöjä Schubertista Tšaikovskiin.

Veijo Murtomäki

Helsingin Sanomat
hs.kulttuuri@sanoma.fi