Espanjan maa mieles' valloittaa

KONSERTTI / SAVONLINNAN OOPPERAJUHLAT
Tunteelliset melodiat ja tuliset rytmit hehkuivat Barcelonan oopperan Espanjalaisessa illassa

Espanjalainen ilta Olavinlinnassa. Kapellimestari Josep Caballé-Domenech. Solistit sopraano Ana Ibarra, tenori Vicente Ombuena, baritoni Ángel Ódena, mezzosopraano Cecilia Díaz. Barcelonan oopperan kuoro ja orkesteri. – Granados ja zarzuela-säveltäjiä.

SAVONLINNA. Espanjalaista paikallisväriä alkoi olla niin runsaasti Barcelonan oopperan Espanjalaisessa illassa, että yleisö saattoi jo melkein kuvitella olevansa lomailemassa Espanjassa. Ilmankos vastaanotto vaikutti vieläkin innostuneemmalta ja lämpimämmältä kuin Gaetano Donizettin Lemmenjuoma-oopperan ensi-illassa.
Espanjalaisista tunnelmista oli mahdotonta erehtyä, vaikka konsertin musiikki ei entuudestaan voinut olla tuttua suurimmalle osalle yleisöä. Ohjelma on kuitenkin valittu niin, että se vahvistaa espanjalaisesta musiikista syntynyttä mielikuvaa: tulisia tanssirytmejä ja kastanjettien rätinää, palavaa intohimoa, polttavaa kaipuuta, räiskyvää elämäniloa sekä myös mustasukkaisuuden ja kuoleman säveliä.

Illan tähti on sopraano Ana Ibarra, joka ei ole iältään vielä lähelläkään kolmeakymmentä. Yhtä nuori on myös Lemmenjuoman sopraano Mariola Cantarero, tähtiainesta hänkin. Oopperan tulevaisuus on turvattu Espanjassa, kun maasta nousee tällaisia huippukykyjä, jotka ovat saavuttaneet korkean kansainvälisen tason jo nuorella iällä.
Ana Ibarralla on laajakaarinen, erittäin kantava lyyrinen sopraano, jonka vivahteikkaassa soinnissa säteilevä kirkkaus yhdistyy persoonalliseen tummaan sävyyn. Espanjalaisen illan ohjelma toi esiin hänen kaksi puoltaan: traagis-intohimoisen ja leikillis-tunteellisen.
Illan aloitti Enrique Granadosin Goyescas-ooppera, jonka pysähdyttävä huipennus oli Ana Ibarran laulama La maja y el ruiseñor (Tyttö ja satakieli). Sen hiljainen lyyrinen rauha henki pohjatonta surua, joka enteili tarinan traagista, rakastetun kuolemaan päättyvää loppua. Ana Ibarran sopraano väreili linjakkaan pehmeänä virtana, sävyjään herkästi muuttaen, kauniisti nousten ja laskien.

Musiikillisesti Goyescas on vahva dramaattinen kokonaisuus, joka on täynnä melodian ja rytmin hehkua, väriä ja kontrasteja. Kuoron aktiivinen rooli luo oopperaan sen musiikillisen räjähdyspanoksen. Vaikka kuoro aloittaa teoksen riemukkaan kansanjuhlan tunnelmissa, tanssirytmien riehassa on kuitenkin poltetta, joka tuntuu voivan johtaa traagisiin seurauksiin.
Julman kohtalon varjo alkaa tasaisesti tummentaa Goyescas-oopperan ilmapiiriä. Vaikkei huonosti rakennetussa juonessa pysyisi tekstityslaitteesta huolimatta aina mukana, kaiken aikaa vahvistuu se tunne, että huonosti tässä vielä käy.
Myös muut solistit elivät kiihkeästi intohimodraamassa. Vicente Ombuenan lämpimän tumma tenori oli parhaassa terässään ja hehkui jäntevän voimakkaasti. Ángel Ódenalla on leimahteleva ja vuolassointinen sankaribaritoni. Argentiinalainen mezzosopraano Cecilia Díaz antoi näytteitä äänensä tummahehkuisesta dramaattisesta voimasta, joskin hän sai zarzuela-osastossa vielä paremman tilaisuuden osoittaa upean äänensä syväsointisen värikkyyden ja laajan ilmaisuasteikon.
Kaiken kaikkiaan Goyescas vaikutti hyvältä johdannolta vanhan ajan espanjalaiseen elämänfilosofiaan. Sieltä jäi mieleen joukko toteamuksia: naisen rakkaus on myrkyllinen kukka, miehelle on kilpakosija rakkaudessa tärkeämpi kuin rakastettu. Kuoleman arvoituksellisuus on teoksen johtoteemoja.

Zarzuela-osasto oli elämäniloinen vastapaino traagiselle ensiosalle, joskaan se ei ollut täysin vapaa espanjalaisen elämäntunteen tummista puolista ja rakkauden vaaroista.
Zarzuelalla on pitkä, jo 1600-luvulta alkanut historia ja se on kokenut erilaisia muodonmuutoksia hoviviihteestä koko kansan huviksi. Konsertin jälkipuolen kaikki numerot edustivat kuitenkin 1800-luvun puolivälissä syntynyttä operettimaista zarzuelaa, joka sai uuden nimen zarzuela nueva, uusi zarzuela.
Espanjalaisten kansantanssien rikas rytmiikka antaa aivan oman tulisen viehätysvoimansa ja sammumattoman liikevoimansa uudelle zarzuelalle. Tanssinumerot annetaan usein kuoron laulettavaksi, ja Barcelonan oopperan kuoro esitteli monipuolisesti rytmi- ja vivahdetajuaan. Rytmien kuuluu tietysti olla kipinöivän iskeviä ja tarkkoja, joskus purkauksenomaisia, muttei mekaanisen hakkaavia. Tyyliin kuuluvat aaltoileva keveys ja joustavat sisääntulot.

Jos jotakin oppi zarzuela-osastosta, niin ainakin sen, mitä on aragonialainen tanssi. Solistien hehkuvan melodiset, antaumukselliset tunteenpurkaukset jäivät myös mieleen.
Koketti kujeilunhalu ja leikillinen flirttailu ovat osa zarzuelan operettimaista maailmaa, ja Ana Ibarra hallitsee nämä perinaiselliset taidot synnynnäisen näyttelijän keinoin. Oma lajinsa ovat nopein rytmein vilistävät, viehkeän tunteelliset laulut, ja niitä taiturillinen Ana Ibarra olisi saanut laulaa enemmänkin.
Josep Caballé-Domenechin johtama orkesteri ei ollut aivan yhtä hyvässä iskussa kuin Lemmenjuomassa, mutta räiskähteli ja virtasi joka tapauksessa värikkäästi ja vauhdikkaasti, kuumiin espanjalaisiin nousuihin syttyen.

Hannu-Ilari Lampila

Helsingin Sanomat
hs.kulttuuri@sanoma.fi