Beethoven improvisoi

KONSERTTI

Pianisti András Schiffin konsertti Finlandia-talossa. – Beethoven.

Kun pianisti soittaa Ludwig van Beethovenin pianosonaatteja kronologisessa järjestyksessä, hänen ei tarvitse lainkaan miettiä, mistä säveltäjän 32 sonaatista rakentaisi Beethoven-iltansa ohjelman. Mukaan on pakko ottaa myös ne sonaatit, joita pianistit välttelevät ja joita yleisö ei halua välttämättä kuulla.

Beethovenin huonoiten tunnettu sonaatti lienee nro 13 Es-duuri op. 27/1, joka kuului András Schiffin toisen konsertin ohjelmaan. On vaikea ymmärtää syytä viehättävän teoksen syrjimiseen. Ehkä on vaikea saada kiinni sen fantasianomaisesta, vapaasta muodosta.
Es-duuri-sonaatin pariksi sopi erittäin hyvin konsertin ensimmäinen teos, sonaatti nro 12 As-duuri.
Kummassakin sonaatissa on tiettyä improvisatorisuutta, jota Schiff taitavasti korosti. Syntyi vaikutelma säveltäjästä, joka rakenteli sonaattejaan pianon ääressä kevyesti fantasioiden, mielleyhtymiään seuraten.
Kummankin sonaatin osat ovat luonteeltaan hyvin erilaisia. Melkein voisi luulla, että yleisilme olisi pittoreski kirjavuus. Schiff kuitenkin osoitti, että moninaisuudesta syntyy poeettinen ykseys. Bösendorfer-flyygelin lyyrinen sointi oli omiaan luomaan tunnelmakokonaisuuksia.
Lyyristä, ilmavan kevyttä ja valoisaa yleistunnelmaa vahvisti voimakkaasti konsertin viimeinen teos, sonaatti nro 15 D-duuri op. 28. Rakenteeltaan se on Es- ja As-duuri-sonaatteja kuitenkin paljon lujempi, ja tuomalla selvästi esiin pyöreäsointisia bassolinjoja Schiff rakensi arkkitehtonisuutta tulkintaansa.
Perustunnelma konsertin duurisonaateissa oli myös hyvin rauhallinen, vailla äkillisiä ja voimakkaita tunnekuohuja. Haaveellinen rauha vallitsi sonaatissa nro 14 cis-molli siihen asti, kunnes Presto agitato -finaalissa puhkesi tuskainen rajuilma. Raju kontrasti kertoi, miten vulkaanista, räjähtävää voimaa ja dynamiikkaa Beethovenin musiikin pinnan alla oli aina kytemässä.

Hannu-Ilari Lampila