Suururakka sooloviululla

KONSERTTI
Christian Tetzlaff, viulu, Vanhassa kirkossa. – J. S. Bach.

Saksalainen viulisti Christian Tetzlaff teki todellisen suururakan soittaessaan kerralla kaikki Johann Sebastian Bachin sooloviulusonaatit ja -partitat. Lähes kolmen tunnin verran musiikkia soolosoittimen kannattamana vaatii soittajalta vahvaa visiota ja ankaraa keskittymiskykyä, mutta Bach palkitsee aina vaivan.
Tetzlaffin tekninen taituruus on niin itsestään selvää, että sen unohtaa helposti hänen soittoaan kuunnellessa. Etualalle nousee musiikki, ei esittäjä. Tetzlaff kertoo soittaessaan tarinoita; hän valottaa teemoja eri kanteilta ja pitää näin tekstuurin elävänä.
Suurimman vaikutuksen tekivät laajat muodot, joihin Tetzlaff latasi vahvan jännitteen. Kolmen sonaatin fuugat kasvoivat ja hiipuivat orgaanisesti. Myös d-molli-partitan ciacconaan Tetzlaff rakensi laajan ja sopusuhtaisen kaaren. Eipä ole länsimaisessa taidemusiikkiohjelmistossa paljon haikeampia hetkiä kuin se, kun ciaccona siirtyy takaisin d-molliin juhlavasta D-duurista.
Lyhyemmissä osissa Tetzlaff keskittyi pienempiin yksityiskohtiin. Hitaissa tanssiosissa syke paikoin hämärtyi rubatomaisessa tulkinnassa – mutta tietenkin moniäänisen tekstuurin ja laajojen rekisterihyppyjen toteuttaminen viululla aiheuttaa jo luonnostaan elastisuutta tempoihin.
Jo viime vuonna Suomessa oli mahdollista kuulla Tetzlaffin Greiner-viulun mahtavaa sointia. Viulu kuulostaa edelleen upealta. Sointi on tasapainoinen, eri rekisterit soivat täyteläisesti ja dynaamista asteikkoa on riittämiin. Oikea soitin ja oikea soittaja ovat selvästikin löytäneet toisensa.

Samuli Tiikkaja
Helsingin Sanomat
hs.kulttuuri@sanoma.fi